
Yhdistys
Kukkia Sound ry on voittoa tavoittelematon yhdistys. Sen tarkoituksena on elävöittää, tukea ja kehittää musiikkitoimintaa Pälkäneen seudulla ja muualla Suomessa. Yhdistys on perustettu keväällä 2023 ja se keskittyy Kukkia Ensemblen ja Kukkia-kvartetin toiminnan tukemiseen. Nämä yhtyeet ovat tunnettuja korkeatasoisten, mutta helposti lähestyttävien konserttien ja musiikkitapahtumien toteuttamisesta.
Hallitus
Kukkia Sound ry:n hallituksessa ovat Heikki Westerlund, Tomi Erkkilä, Marko Hylli, Kristiina Sormanen ja Riikka Westerlund.
Taustaa
Yhdistyksen taiteellinen johtaja on viulisti Riikka Westerlund. Hän on perustanut Kukkia-kvartetin vuonna 2016. Siitä lähtien yhtye on konsertoinut menestyksekkäästi eri puolilla Pälkänettä ja Kangasalla. Kun yhtyeen soittajien määrä ja kokoonpano on vaihdellut, yhtye on käyttänyt Kukkia Ensemble nimeä.
Konserteissa Kukkia-kvartetti ja Kukkia Ensemble yhdistelevät rohkeasti eri musiikkilajeja. Ohjelmasuunnittelussa halutaan ottaa huomioon paikallisten järjestäjien toiveet ja näin luoda läheinen kontakti esiintyjien ja yleisön välille.
Liity yhdistyksen jäseneksi
Tervetuloa tukemaan ja kehittämään Kukkia Sound ry:n toimintaa liittymällä yhdistyksen jäseneksi. Jäsenenä saat tuoreimmat uutiset yhdistyksen toiminnasta sekä Kukkia Ensemblen ja Kukkia-kvartetin esiintymisistä. Kukkia Ensemble järjestää Pälkäneen kamarimusiikkipäivät 27.-28.6.2025 yhteistyössä Pälkäneen kunnan, Onkkaalanraitti ry:n ja Puutikkalan kyläyhdistyksen kanssa. Festivaali sisältää kaksi monipuolista konserttia: Ranskalainen kesäilta 27.6. klo 18 Pälkäneen Nuijantalolla, jossa Kukkia Ensemble esiintyy ranskalais-suomalaisen nuoren tenoritähden, Akseli Ferrandin kanssa. Mukana esiintyy myös Milan Heiskanen, piano. 28.6. klo 14 Kylien toive -yhteisöllinen konserttitapahtuma Puutikkalan Vpk:n talolla, jossa huippulahjakas jazztalentti, Joonatan Henriksson nivoo Kukkia Ensemblen kanssa Kukkian kylien toivekappaleet ja kertomukset yhteen. Pienemmistä tapahtumista mainittakoon uutta Puutikkalan Kesäpuotia juhlistavat jatkot Kylien toive -konsertin jälkeen. Toukokuussa, viikolla 20, on yhdistystapahtumien aika. 15.5. Kukkia Sound ry esittäytyy Yhteinen Pälkäne-hankkeen vapaaehtoistorilla Mikkolan Navetta ry:n tiloissa klo 17.30. 17.7. klo 11-15 on vuorossa Pälkäneen hyvinvointipäivä Aitoon Honkalassa. Yhdistyksen oman esittelypöydän lisäksi, Riikka Westerlund esiintyy päälavalla nuoren jazzvirtuoosi, Joonatan Henrikssonin kanssa yleisön toivekappaleita soittaen ja tuoden niihin tuoreen jazz-twistin. Yhdistys myös pitää näyteluennon, missä yleisö voi tutustua orkesterijohdon alkeisiin. Meneillä on myös Pälkäneen nuorten workshop, jonka huipentava näytöskonsertti pidetään Pälkäneen seurakuntatalolla. Tässä yhteydessä yleisökin voi koittaa pienyhtyeen johtamista. Päivämäärä tapahtumalle varmistuu pian.
Jäsenmaksut
henkilöjäsen 25 €/vuosi
kannatusjäsen, henkilö 100 €/ vuosi
kannatusjäsen, yhteisö 500 €/ vuosi
Jäsenhakemuksen voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen info@kukkiasound.fi
Toimintaamme tukee






